2010/01/03

Lontoon Silmä


Uuden vuoden juhliminen Lontoossa sujui kohtalaisen rauhallisissa merkeissä. Ei öykkäreitä, ei silmävammoja, ei roomalaisia kynttilöitä tai papatteja. London Eyeltä ammutut ilotulitteet olivat täysin erilaiset kuin Suomessa (kuva), ja brittiläisen pubikulttuurinkin soisin rantautuvan tähän maahan. Vaikka luihin asti pureutuva kosteus on aina pakkasta pahempaa, oli lievä järkytys palata suomen -19 pakkasasteeseen, jota ei pystynyt edes hengittämään... Ja koska hotellilla ei vietetty aikaa enempää kuin oli pakko, ovat univelat melkoiset ja päivä on sujunut enimmäkseen koomaillessa. Jospa kuitenkin jaksaisi katsoa telkusta legendaarisen Scorsesen The Departedin. Reissukuvia luvassa tulevaisuudessa, kunhan saan niitä haalittua kanssamatkustajilta isot läjät :)


p.s. Postikusti on kantanut sekä H&M'n että Elloksen kevät/kesäkuvastot. Onko tämä kenenkään muun mielestä äärettömän rasittavaa? Kesä on kyllä mahtava ja odotettu juttu, mutta nautitaan nyt lumesta kun sitä kerrankin on, jooko?

4 comments:

  1. Joo, oi helvetti sitä kuvastojen saapumista. Ei se mitään että ne tulee älyttömän aikaisin, on hyvä katsoa bikineitä kun ulkona on -20 astetta. Lisäksi täytyy sanoa että H&M:n kuvasto oli kamalaa tavaraa täynnä, en tilannut mitään!!!

    ReplyDelete
  2. Mikaela, osuva toi sun ensimmäinen lause! Mä en ole vielä jaksanut edes aukaista koko lehtisiä, ihme että H&M ylipäätään lähetti mulle nivaskan, kun en pariin vuoteen oo tilannut sieltä mitään.. Tämän syksyn neulebolerohankintakin meni äidin piikkiin :P

    ReplyDelete
  3. Tulevat kyllä harmillisen aikaisin. Itse alan haikailemaan aina jonnekin lämpimään matkalle, kun kesäisiä kuvia katselen. :S

    ReplyDelete
  4. L, no sekin on kyllä ihan totta :7 Joskin haluaisin ensin bikinikuntoon edes osittain, ennenkun haaveilen mistään etelän matkoista :D

    ReplyDelete