2010/01/17

Ota Minut Mukaan





Moni on tainnut viime aikoina kärsiä samasta ongelmasta - hillittömät pakkaset, loskamoska ja muut sääolosuhteet ovat pakottaneet pukeutumaan niihin samoihin lämpimiin vaatteisiin joka päivä. Ainakin itsellä tylsistyminen on ollut lähellä, ja siksi iloitsinkin, kun pitkästä aikaa sai pukea päälleen jotain erilaista! Mekon päälle toki heitin vielä nyt paljon käytössä olleen Zaran kashmir-neuletakin, jotten täysin jäätyisi merituulen puhalluksessa. Pakkasten hellittäessä vallan nimittäin ottaa tuo luihin ja ytimiin pureutuva kostea tuuli, jota ei tunnu pääsevän pakoon edes vaatekerroksilla. Rannikkokaupungit, ah.

Eilen siis sipsutin mekossani ystävän luo juustoilemaan, ja sitten kaupunkiin tsekkaamaan vähän aikaa sitten avatun Ruman. Luin juuri äsken, että Indiedaysin lanseerausbileistä oli bloggaajajoukko siirtynyt jatkoille nimenomaiseen baariin, mutta siinä vaiheessa olin itse jo muualla. Siisti sisustus, kohtuullisen hintainen tarjoilu ja hyvä musiikki eivät riittäneet peittämään sitä faktaa, että alhaisen ikärajan paikassa tunsimme itsemme harvinaisen vanhoiksi. Siispä yhden nostalgisen Sinisen Enkelin jälkeen jalat veivät tutumpaan paikkaan Looseen. Siellä maittaneesta kahvista ja järkevästä kotiintuloajasta huolimatta sunnuntai on tuntunut juuri siltä, kuin sunnuntait yleensäkin - äärimmäisen flegmaattiselta. Puuh.



 

Söpöysmekko / Lontoo. Saappaat / second hand. Pianokoru / saatu lahjaksi. Pierrot-kaulakoru / marianeiti (ja joo, mekosta roikkuva lanka katkaistiin heti kuvien ottamisen jälkeen :D)

Energiaa on kaikesta huolimatta löytynyt tiskaamiseen, pyykin pesuun ja salsapurkin aukaisemiseen, jotta sain fajitoista hitusen maukkaampia kuin eilen (salsapurkit ovat helvetistä). Vielä pitäisi löytää energiaa tanssitreeneihin. Vanha Apulanta soi nyt, mutta kohta voisin laittaa Jennin sunnuntai-playlistin soimaan. Leppoisaa sunnuntain jatkoa! :)

14 comments:

  1. Aww miten ihana asu, kuin pieni ja suloisen rankka rokkinukke ^^

    ReplyDelete
  2. Soot nätti ja ihana kuten tuo asu myös :) <3

    ReplyDelete
  3. ihana mekko!!

    ja hiuksethan näyttää ihanilta! upea väri, ja pituuskin ihan hyvä! :)

    ReplyDelete
  4. Ihana ihana iiihaana. Arvasin että tuo pitsimekko aiheuttaa suuria kateuden tunteita! :D Ja tuo klovnikoru on pelottavan mahtava!

    ReplyDelete
  5. Jes, Apulantaa! :>

    Mekko, kaulakoru ja tukka, kaikki todella hyvännäköisiä. I wish everyone could pull off white tights like you. :)

    ReplyDelete
  6. Kiva asu! Mulla nuo indiedaysin blogit latautuvat tosi hitaasti, ihan samalla millä koneella olen =/ nyt ei näytä avautuvan ollenkaan tuosta sun linkistä

    ReplyDelete
  7. Ite en oo tota rumaa vielä katsastanu, ku en oo päässy baareilemaan viikonloppuna. Itekkin tykkään Loosesta ja Praha on myös jees :D

    Ihana mekko muuten :))

    ReplyDelete
  8. Iiiihana mekko! Ja oot taas niin söpö ettei tuosta enää söpömmäksi pääse :O <3

    ReplyDelete
  9. Pitäiskin käydä katsastamassa toi Ruma, tamperelaiset aina puhuu siitä Tampereen Rumasta ja oon tullut uteliaaksi, että millainen paikka se sit on.
    Toi mekko on niin hieno! Ja oot kyl tosi nätti :)

    T: Minna (ex-sukkadisko, nyt vasta löysin tänne!)

    ReplyDelete
  10. Ihana, ihana asu!

    Muuten teepä googlen kuvahaku hakusanana päärusetti, sieltä tulee koko sun blogin kuvat... Aika friikkiä. Etsin kutsuun kuvaa ja siel oot vaan sä ;-).

    ReplyDelete
  11. Maria, vähän söpöä, kiitos ^___^

    Mari, kiitos! Nätti oot kyllä itsekin<3

    hyppysellinen, kiits :) Juu kyllä nää hiukset on ihan jees, ja olisinkin tyytyväinen milloin tahansa muulloin paitsi nyt, kun halusin jotain ihan muuta ;)

    Joa, hihihi :D Pierrot on kyllä aarre, ei oo toista samanlaista maailmassa eikä varmaan koskaan tuukaan<3

    poskisuudelma, itseasiassa sun postauksesta sain inspiksen tohon Apikseen ;) Ja kiitos, ei ne valkoset sukkahousut niin vaikeat ole kantaa!

    Inna, kiitos! Mullakin koko eilisen päivän Indiedays takkuili lahjakkaasti :/

    Laura, Prahasta oon kuullu pelkkää hyvää mut jostain syystä ei oo vielä tullu käytyä!

    Willow :O Ite oot!

    Minna (toi toinen nimi on liian vaikea :D), kiva kun löysit ^___^ Luulen että Treen Ruma on kivempi, tai jotenki oon saanu siitä hyvän vaikutelman.. Ois toiki kiva varmasti, mut pitää lähteä sellasella mentaliteetilla ettei haittaa jos kaikki on vähintään sen 6v nuorempi :D

    Nooruska, ihan lievän friikkiä! Huiii. Ei pidä googletella päärusetteja siis ;)

    ReplyDelete
  12. Tosi suloinen ja tyttömäinen asu, mutta silti siinä on jotenkin kivan rokahtava pilke :> (haha kuulostin joltain arvostelevalta professorilta :D)

    ReplyDelete
  13. This comment has been removed by the author.

    ReplyDelete
  14. Iina, et kuulostanut professorilta :D Ellet sitten halua. Ja kiitos!

    ReplyDelete