Blogitunnustuksia on viime aikoina sadellut roppakaupalla! Elokuvablogi.comissa (ent. The Hangman's Joke) leffoja ja tv-sarjoja ruotiva Paivi, Geek is the New Blackissa populaarikulttuurilla ja nörttihuumorilla ilahduttava Mikaela sekä nimensä mukaisesti hekumallisia herkkuja tarjoileva Henskis ovat nakanneet niin kukilla kuin Beautiful Blogger -tunnustuksellakin. Kiitos näistä & right back at ya girls! ;)
Kukkasia tuli siis kahdelta suunnalta ja ne pitäisi jakaa eteenpäin 12 bloggaajalle. Toinen tunnustus taas seitsemälle. Vuosien takaisella pitkän matematiikan opiskelullani lopputulos on 2x12 + 7 = 31 blogia. Enpä ihan niin montaa taida saada täyteen, mutta yritetään :D Jo mainitut kolme ihanaa blogia ja bloggaria otetaan pois laskuista. And the award goes to...
Jämäkäpälöintiä. Jostain syystä tämä blogi on mielestäni käsittämättömän sympaattinen. Arjesta kertova, olematta kuitenkaan yhtään arkinen :) Kiitos Riehu!
Syötävän suloinen Joa ei (toivottavasti) esittelyjä kaipaa, mutta jos Keijukaiseni on ennestään tuntematon paikka, käyhän tsekkaamassa!
Bubble Gun. Nimi, jonka piti olla alunperin minun blogillani, sallitaan Sarakissalle ainoastaan siksi, että tyttönen on tyylillään ja musiikkimaullaan niin yksinkertaisen ihana :)
Pupu Lihavisto on ihanan pirteä tuulahdus paitsi persoonallisuutta, myös jo itselle menneisyyteen jäänyttä Oulu-citya.
Satumaisia ja synkkiä yksityiskohtia tarjoaa Through the Looking Glass. Jo pelkkä nimi riittää kertomaan, ettei blogi voi missään nimessä olla huono ;)
Sisustukseen painottuvat Sisustuskärpänen ja Parolan Asema tarjoavat inspiraatiota aina, kun sitä itsellä ei tunnu olevan.
Inspistä tuntuu olevan loputtomat määrät myös Norsiksella, jonka Hupsistarallaa-blogi on ihan hulvaton! Juuri tällaisia vakavamielinen maailma tarvitsee lisää!
Understatement is Overrated. Blogi, jonka viehätystä en osaa pukea sanoiksi - mutta siellä se on :)
Pehmeitä värejä, retroilua ja kauniita kuvia - Kootut Murut handlaa homman!
Parhaat käytännön meikkivinkit olen saanut Nekulta, joten Lazy Dynamite ansaitsee ehdottomasti tunnuksen myös.
Encen Dress Up! -blogi uhkaa muuttaa ihka uuteen osoitteeseen, mutta meininki jatkunee yhtä päheänä silloinkin :)
Bemaryakaan ei sovi unohtaa - One Step Closer tarjoaa tyylin lomassa arjen huumoria ja suuria AWW-reaktioita saksanpaimenkoiran pennun muodossa.
Blondiksi muuntautuminen ei ole vähentänyt Salkan tyylitajua! Vintageunelmia & hamehommia tarjoaa takuulla vinkkejä tyyliään etsiville.
Blondiksi muuntautuminen ei ole vähentänyt Salkan tyylitajua! Vintageunelmia & hamehommia tarjoaa takuulla vinkkejä tyyliään etsiville.
Juuri kaksi vuotta täyttänyt Heijastuspinta jaksaa innostaa muodostamaan omia mielipiteitä niin politiikan kuin tyyliasioidenkin suhteen. Plussaa tietenkin upeat kuvat!
Väkitukkoilua-Mari on niin säteilevä, että sunshine award menee ehdottomasti hänelle :)
Ihan kolmeakymmentä en saanut nyt täyteen, mutta 16+3 riittäköön. Osa tunnustuksista meni kaiketi samoille ihmisille kuin tässä blogissa joskus aiemminkin, mutta who cares. Myös moni muu on tämän toki ansainnut, ainakin kaikki blogit, joita luen ;) Voitte vapaasti valita kumman haluatte ja kuinka monelle sitä eteenpäin jaatte! Pointtina joka tapauksessa on, että kerrotte keneltä saitte tunnustuksen, laitatte kuvan blogiinne & jaatte sen eteenpäin haluamillenne blogituksille.
Aurinkoista maanantaita kaikille!
Hei, kiitos kovasti tunnustuksesta! Olen itse tosi huono lattamaan näitä eteenpäin, mutta ihanaa silti :)
ReplyDeleteKiitos paljon :)) Ja kiitos myös hyvistä vinkeistä, tässä on paljon uusia "kyläpaikkoja" käytäväksi :)
ReplyDeleteKiittikiitti! :) Mun olisikin jo aika laittaa tämä tunnustus blogiin, muttakunseainaunohtuu... Jes, paljon uutta kivaa selattavaa tämän postauksen myötä!
ReplyDeleteKiitos isosti! :) ja mäkin kiittelen vinkeistä, on kiva tutustua uusiin blogeihin! pahoittelut myös nimen viemisestä, haha :)
ReplyDeleteKiitos itsellesi, ihana :)!
ReplyDeleteOiih, kiitos kovasti ihanasta palkinnosta! ♥ ^^
ReplyDeleteNo eikä, mä oon ihan otettu ja niin kivasti kuvailit mun pientä blogin polosta...kiitos! :) Mä käyn myös noissa ennestään tuntemattomissa vinkkauksissa vierailemassa. Hihii. :)
ReplyDeleteVoi vitsi kiitos tästä! :) Oot kyllä ite ihan yhtä sädehtivä :)
ReplyDeleteVoi mahtista! Kiitos paljon! <3
ReplyDeleteHahaa, kiitos tunnustuksesta, vaikken laiskana ja kiireisenä jaksakaan noita eteenpäin laittaa, enhän ehi ny oikein blogatakaan hetkeen!:p
ReplyDeleteKukkasesi olet Bubble ansainnut :)
ReplyDeleteKivoja uusia tutustumisen kohteita tässä listassa. Varsinkin tuo maininta, jossa puhutaan saksanpaimenkoiranpennuista tarttui silmään heti. Ei ole suloisempia koiranpentuja kuin sakemannit! ...koirakuume taas jyllää...
Kiitos paljon, ihanaa :')
ReplyDeleteOlkaa hyvät! JA nou hätä, jaatte eteenpäin jos jaksatte :)
ReplyDelete