2010/05/15

Manic


Kun Lyle (Joseph Gordon-Levitt) vihansa purkamiseksi hakkaa lapsen baseball-mailalla, joutuu hän vastaamaan seurauksista. Vasten tahtoaan nuorten psykiatriselle osastolle lähetetty Lyle ei tunne olevansa oikeassa paikassa. Vastahakoisuudestaan huolimatta hän ystävystyy ja yrittää auttaa joitakin, pitää vihamiehinään toisia. Kaikilla laitokseen joutuneilla nuorilla on omat ongelmansa. Osaston johtavan psykiatrin Dr. David Monroen (Don Cheadle) tehtävä on houkutella esiin teinien syvimmät tuntemukset ja auttaa heitä selviytymään takaisin ulkomaailmaan. Muista potilaista mainittakoon Lylen ihastuksen kohde Tracy (Zooey Deschanel), huonekaveri Kenny (Cody Lightning) ja ystäväksi yltävä Chad (Michael Bacall).


Manic on elokuvana on dokumentinomainen johtuen suurimmaksi osaksi käsivaralta kuvatuista kohtauksista sekä musiikin puutteesta - lukuun ottamatta muutamaa scoren pätkää sekä Deftonesin Headupia, jonka aikana pojat muodostavat pitin oleskelutilaan. Jostain syystä leffaa katsoessa tuntui, kuin olisi luvatta tirkistellyt toisten elämää. Kuin olisi Lylen mukana päässyt lukkojen sisäpuolelle, paikkaan, josta ei muutoin tietäisi mitään. Kaikista henkilöistä olisi vain halunnut tietää enemmän. Vaikka filmi miellytti, kauhistutti ja osui, en silti tiedä, onko sillä pitkällä tähtäimellä merkityksellisiä ansioita. Sinänsä surullista ja totuudenmukaista. Niinhän asiat menevät tosielämässäkin - suljetuissa paikoissa elävät lapset, nuoret ja aikuiset unohtuvat aivan liian helposti.

Gordon-Levitt tekee upeaa työtä kuten aina. Aggressiivisuus ja ristiriita paistavat hänen silmistään. Lylehan käyttäytyy väkivaltaisesti vain niitä kohtaan, jotka sen hänen mielestään ansaitsevat. Mutta kuka hän on jakamaan moraalia muille? Onko kukaan meistä? Nuorille tai kyseisiä asioita läheisesti kokeneille leffa on varmasti vielä koskettavampi kuvaus kuin esimerkiksi minulle. Voin kuvitella, että 15-vuotiaana tämä olisi iskenyt kympillä. Vähän niinkuin Sairaan Kaunis Maailma aikanaan (muistaako kukaan?). Filkka on tosin ilmestynyt jo 2001, että paljon ei yli viidentoista tuolloin oltu. Harmi sinänsä,  että se tuli katsottua vasta nyt.


Psykologiaa on kyllä viime aikoina tullut nieltyä ja paljon. Luultavasti heti, kun saan lukuisat Torey Haydenit luettua, kaipaan irtiottoa päänsisäisistä maailmoista ja hyppään johonkin täysin päinvastaiseen (vampyyrit!). Silti. Liekö elämän ironiaa vai mitä, kun englannin kielen sanojen maaninen ja mielipuoli välillä on vain yhden kirjaimen ero.



7 comments:

  1. Tää kuulostaa asetelmaltaan kyllä ihan täysin suomalaiselta Koti-ikävältä, joka on jo useamman vuoden vanha leffa. :P Mut siinä oli kans tollanen nuorisopsykiatrinen osasto -juttu ja päähenkilö hyvin ongelmainen ja sulkeutunut poika, jota sitten osaston pääjehukallonkutistaja yrittää rohkaista avautumaan. Mukana tietysti kulkevat myös muut nuoret omine ongelmineen... Kannattaa tsekata sekin!

    ReplyDelete
  2. Kiitos Maria vinkistä, pitääpä tsekata!

    ReplyDelete
  3. Kuulostipa hyvältä leffalta!! Täytyy kattoa kun löydän taas aikaa leffahetkelle!!

    ReplyDelete
  4. ravenwaves, joo katoin oisko ollu keskiviikkona jo :)

    Hepa-Neiti, tsekkaa ihmeessä! Jotenkin voisin kuvitella että oliskin sun tyylinen leffa :)

    ReplyDelete
  5. Mikaela, rustaa listalle vaan.. :)

    ReplyDelete