Nooruska haastoi kertomaan tyylini aakkoset!
A - asusteet. Ilman minkäänlaisia koruja tai hiushärpäkkeitä tunnen itseni alastomaksi ja tylsäksi. Sama pätee hajuveteen. Biitsimeininki on toki asia erikseen. Muiden pukeutumisessa asusteiden määrällä ei ole väliä: ne asut, joita itselläni pidän äärimmäisen tylsinä, eivät muiden päällä välttämättä ole sitä.
B - bikinit. Hellekesän suosikkiasu! Omanarvontuntoisena teininä en suostunut laittamaan kyseisiä minikokoisia vaatteita päälleni ollenkaan, mutta sittemmin olen luovuttanut kuumalle säälle ja päivettyneelle hipiälle. Vatsa sisään vaan.
C - Converse, Clarks, Camper. Muutamia lempikenkämerkkejäni näin mainitakseni. Conssit ovat klassikot, Clarks ja Camper taas osaavat omien, verrattain pienten kokemusteni perusteella tehdä täydellisesti istuvia popottimia.
D - Dermalogica, Da Body Shop. Tyyliin kuuluu myös hipiästä huolehtiminen, ja siihen tykkään käyttää The Body Shopin kuorinta-aineita, body buttereita, kasvovoiteita ja huulirasvoja. Yhä enemmissä määrin olen myös ihastumassa Dermalogican tuotteisiin, lähinnä kasvojen hoidon suhteen. Kesällä hankittu kosteusvoidekin alkaa näin syksyn mittaan olla sopiva koostumukseltaan.
E - empiiriset tutkimukset. Harvemmin sitä tietää mikä sopii itselle ennen kokeiluja. Tämä toisaalta johtaa väistämättä myös harhaostoksiin. Sitä haluaa käyttää tiettyä vaatetta, muttei tajua miten pöljältä siinä näyttää... Ja vaikka sillä ei sinänsä olekaan väliä, minä ainakin tunnen oloni vaivautuneeksi jos tiedän, että vaatteen leikkaus ei sovi minulle. Ehkä jonain päivänä tutkimusten tulokset saavat otteen minusta ja unohdan ne hutiostokset kauppaan.
F - farkut. Käytän farkkuja aika harvoin nykyään, mutta haaveilen silti tummansinisistä, täydellisesti istuvista farmareista (housuista, en maanviljelijöistä). Vähän harmittaa, että nyt jo suljetussa Leviksen pop-up-storessa olisi valittu mittojen kautta sopivin malli kulloisellekin vartalolle.
G - gontrastit. Kontrastit luovat asuun mielenkiintoisuutta ja särmää. Värien liiasta matchaavuudesta en pidä, vaan joissain tapauksissa harmonian rikkominen on ainoa keino saada kokonaisuudesta toimiva omissa silmissäni.
H - helmat. Eritoten hulmuavat 50-luvun kellohelmat, tyllihelmat, pussihelmat ja minit. Maksihelmat eivät ole se minun juttuni, mutta menevät toki esimerkiksi iltapuvussa.
I - itse tehty. En ole ompeluguru tai tuunaajafriikki, mutta itse tehtyjä vaatteita ja asusteita arvostaa aina ihan eri lailla kuin kaupasta hankittuja. Ompelukoneen esiin kaivaminen on ollut viime aikoina mielessä useammin kuin monesti, mutta laiskuus tuntuu aina ottavan vallan.
J - jakkupuvut. Not my thing. Jakut erikseen joo, hameet/housut erikseen joo, yhdessä perinteiseen jakkupukuhenkeen ei. Onnekseni työnu pukukoodi ei vaadi tällaista asua, vaikka kaipa siihenkin tottuisi. Eipähän ainakaan olisi aamuisia vaatekriisejä! Lasten jakkupukukoodi eli koulupuku on asia erikseen, koulupuvut = ♥.
K - kuviot. Raidat, ruudut, polka dots, kukat, mitkä tahansa hassut hahmot. Joku raja tietysti kuvioillakin per asu, mutta tykkään!
L - leikkisyys. Vaatteet otetaan vakavasti, mutta pukeutumista ei! Hassut yhdistelmät ja yksityiskohdat ovat jee.
M - musta. Väri pysyi pitkään poissa kaapistani, koska minusta mustaan pukeutuminen oli tylsää ja mielikuvituksetonta. Tänä päivänä se tuntuu sofistikoituneelta. Vaikka kyllä kaappini sisältöä silti enemmän hallitsevat kaikki muut värit.
N - naamiaiset. Olen kävelevä naamiaisvarasto (tosin olen kai onnistunut karsimaan kaapista näitä elementtejä), ja pukubileissä ystävät yleensä lainaavat vaatekaappiani.
O - omenaposket. No ei nyt ehkä kirkkaanpunaisena hohtavat pellemäiset poskipäät, mutta poskipuna kummiskin. Sitä ilman en osaa elää. Pienellä sipauksella väriä saa kalpean nassun näyttämään terveeltä ja hyvinvoivalta. Joskus aurinkopuuteri tai poskipuna riittää ainoaksi meikiksi.
P - populaarikulttuuri. Paitsi että imen vaikutteita etenkin elokuvien hahmojen pukeutumisesta, näkyy minussa usein myös kannattamani musiikin vaikutus - pinssinä, koruna tai yksinkertaisimmin bändipaitana.
Q - qumpparit (pöllin tämän idean Riehulta ;). Omistan kahdet, vaaleanpunaiset Hait sekä mustavalkoiset Ratiat, mutta kumisaappaita olisi kyllä veikeää olla kaikenvärisiä! Käteviä kenkiä sanon ma.
R - rokki. Sana, joka ihmisillä tuntuu tulevan mieleen minusta, vaikka toki olen paljon muutakin. Sekalainen yhdistelmä rokkia, sporttia ja tyttömäisyyttä.
S - silmälasit. Minua ei näe usein rillit päässä, koska ne ovat käyttökelpoiset ja tarpeelliset ainoastaan tietokonetyöskentelyssä. Kadulla en näe niillä mitään. Lasit tuntuvat välillä kuitenkin oleelliselta osalta asua. Siksi olenkin turvautunut nörttilaseihin, imagoplekseihin, tai miksikä feikkejä haluaakaan kutsua. Ovat kätevät myös a) pyöräillessä, niin ei viima käy silmiin ja b) silloin, kun menee ihmisten ilmoille muttei jaksa meikata. Aurinkolasit toimittavat tietysti samaa virkaa, mutta hämärällä ovat vähän epäkäytännölliset.
T - tennarit. Olen tennarityttö, joskin lättäpohjakenkiin täytyy aina laittaa skin on skinit eli nahkapohjalliset, joissa on pitkittäisen ja poikittaisen holvikaaren tuki. Hifistelyä :D Koroistakin pidän, mutta käyttöaste niille on korkeampi juhlatilaisuuksissa. Pois lukien uudet Camperin Lulut, jotka vaan ovat taivaalliset jalassa.
U - urpoilu. Koen jostain syystä käsittämätöntä mielihyvää pukeutumalla välillä urposti :D Liittyy tuohon leikkimielisyyteen ja kummallisiin asuyhdistelmiin. Toteutan tätä etenkin lapsuuden maisemissa, koska pienessä kaupungissa ketään ei kiinnosta miten pukeutuu. Viimeksi tosin sain kummeksuvia katseita vaikken edes ollut pukeutunut urposti.
V - värikkäät sukkahousut. Jostain syystä kuviollisia sukkiksia en juurikaan omista, mutta kaikenvärisiä kyllä! Jos muu asu on musta, näillä saa vangittua katseen kuin katseen. Testattu.
W - wool. Pidän villasta materiaalina, ja juuri nyt himoitsen jättisuurta villaneuletta talven pakkasiin. On suuri harmi, että suurin osa ketjuliikkeissä myytävistä perusneuleista on pahuuden materiaalia eli akryylia. Minen semmoista osta. Aito villa sitten maksaa enemmän, mutta kyllä se myös kestää. Toki neuloa tai virkata voi itsekin - kärsivällisyyteni ei tosin riitä mihinkään asusteita suurempaan.
X - exercise. Urheilua tulee harrastettua kolmesta viiteen kertaa viikossa (+ työmatkapyöräily kelien salliessa), joten treenikuteita täytyy olla iso läjä. Niiden täytyy olla myös kestäviä. Suosin teknisiä materiaaleja niiden kosteudensiirtokyvyn vuoksi, puuvillaiset vaatteet alkavat heti ahdistaa. Lisäksi hikoilen kuin pieni sika, ja keinokuiduissa märät läntit eivät näy niin selvästi. Musta kaventaa, mutta värit tuovat piristystä.
Y - ylemmyydentunto, ylpeily. Asia, jota en voi käsittää, etenkään pukeutumiseen liittyen. Joistain asioista toki kannattaakin olla ylpeä, mutta silloin puhutaan omista tekemisistään, ei siitä että omistaa sadat Uggit, Burberryn huiveja tai Longchampin veskoja. Laadusta kannattaa maksaa, mutta merkeillä mälläily ja niiden esiin tuominen on totally not hot.
Z - Zara. Kauppa, josta löytyy hyviä työpaikalle sopivia, siistejä ja semisiistejä asukokonaisuuksia. Toki myös rentoja rättejä. Muuten en niin välitä, mistä vaatteeni ostan, vaikka tokikin kotimaisen, kirppareiden ja muun uusiokäytön sekä laadun kannattaminen on itselleni tärkeää. Käytännössä se nyt ei vaan ihan aina toteudu.
Å - ånnellisuus. Vaatteissa pitää tuntua onnelliselta ainakin siinä mielessä, että epämiellyttävät kuteet onnistuvat joskus pilaamaan koko päivän. Epämiellyttävällä voidaan tarkoittaa valuvia leggareita tai ikävältä tuntuvaa paitaa, mutta myös sellaisia vaatteita, joissa ei tyyliltään tunne oloaan kotoisaksi.
Ä - äiti. Ei tähän nyt muuta keksi. Kaipa se äidin tyyli vaikuttaa jossain määrin myös omaan tyyliin, joko tuomalla vaikutteita tai aiheuttamalla päinvastaista. Itse en oikein tiedä kumpaan kategoriaan sijoittuisin. Tyylimme ovat varsin erilaisia ikä- ja kokoerosta johtuen, mutta äidin kaapista olen silti löytänyt monenlaisia helmiä omiin kokoelmiini.
Ö - öö-efekti. Tapahtuu vähän liian usein aamuisin, kun pitäisi keksiä jotain päälle pantavaa ja kaikki vaihtoehdot tuntuvat yhtä huonoilta. Aina ei osaa tarttua niihin turvavaatteisiinkaan.
Haaste menee eteenpäin kaikille, jotka tätä lukevat ;) Kuvat asuja viime viikolta.
Näitä tyyliaakkosia on vaan niin mukava lukea. :) Haluaisin kovasti ne imagolasit, mielestäni näytän paremmalta (fiksummalta?) mustat pokat päässä. Kerran meinasin jo saada ihan oikeat lukulasit, mut sitten silmälääkäri sano että höpöhöpö, liian hyvä näkö.
ReplyDeleteIhana U. Ja joo toi Y, todellakin.
Hauskat aakkoset! Voisinkin joskus, jos vaan suinkin muistan, tehdän tän :)
ReplyDeleteMulla on tää ihan melkein valmis, kuvat vielä ottamatta/valkkaamatta. Listassani on samoja asioita kuin sulla, mutta niin on varmaan monella muullakin. Toi Muse-kuva on ihan huippu :D
ReplyDeleteNäitä on tosiaan kiva lueskella. (Aina kun asioita listataan, niitä on kiva lukea. Rakastan listoja.) Omat aakkoset on ollut työn alla jo reilun kuukauden.
ReplyDeleteRiehu, kiits! Imagopleksit on ihan sallittuja kyllä ;) Kun ei näistä munkaa laseista ole asusteellista iloa, ainoastaan käytännöllistä.
ReplyDeleteSalka, tee ihmeessä, ois kiva! :)
Chatrin, mä en nyt ihan hirveästi jaksanut panostaa kuviin :D Enkä oikein tiedä mistä Muse-kuvan asento tuli, en ymmärrä mitä teen.. mut kiitos. Oottelen innolla sun listaa :)
Suvi, listat todellakin on pop! Mullakin kesti tän tekemisessä kauan, mutta ehkä saat omasi jossain vaiheessa valmiiksi :)
Sä tietenkin hakkaat nyrkkiä ilmaan ;D Rockrock!
ReplyDeleteNo niin tietysti! ;D
ReplyDelete