2011/03/15

Cut Copy @ Kulttuuritalo


Oli joku tuollainen aussibändi Kulttuuritalolla viime lauantaina. Ensimmäinen Cut/Copy minulle, alun huonosta ympäristöstä (lue: urpoista) taaksepäin siirryttyäni sain tanssijalankin vipattamaan, vaikka kaiken kaikkiaan setti oli liian lyhyt. Oletusten mukaisesti Need You Now, Feel The Love ja Hearts on Fire nostivat tunnelman kattoon, yleisön hyppiessä villiintyneenä normaalisti klassisen tai ainakin rauhallisemman musiikin soitantaan tottuneella Kultsalla. Kyllähän elektrosoundit toimivat täälläkin loistavasti, mutta fiilis oli huomattavasti sofistikoituneemman oloista kuin mitä se olisi ollut klubilla. Toisin sanoen kunnon riehumisesta ei ollut tietoakaan, etenkään, kun osa yleisöstä oli tietysti istumapaikoilla. Hmph, kurjaa.

Itselläni keikkafiilis ei jostain syystä ollu vahvimmillaan, mutta tanssahtelin silti reippaasti ja hieman harmistuin, kun ilta loppu niin lyhyeen. Ehkä ehdin vain tottua liiaksi edellisen viikon parituntisiin setteihin? Haluaisin ehdottomasti nähdä aussipopparit elokuisessa, lämpimässä illassa, ja parin vuoden takaisen Flow-keikan missaaminen kismittää nyt aika vietävästi. Vaan ehkä sitten taas joskus tulevaisuudessa. Lopputuloksena varsin kiva elektroninen tanssi-ilta, mutta ei täyden kympin keikka.

Tämä viikonloppu onkin sitten tyystin keikaton, mutta viikon päästä mennään taas - Nosturissa kolmatta kertaa upea IAMX, ah!

2 comments:

  1. itsekin mietin samaa, et keikka olis toiminu paremmin klubilla. villa nahista en tykänny livenä ollenkaan. cdllä toimii hyvin, mut jotenki ainaki kulttuuritalon ympäristössä keikka jäi vaisuks.

    ReplyDelete
  2. Anonyymi, mulle Villa Nah ei uppoa oikein edes kotona kaiuttimien kautta. En tiedä miksi, ei se varsinaisesti huono ole, mutta ei vain nappaa.

    ReplyDelete