Olen ottanut ehkä pienen aivopesun jälkeen kauhuelokuvat repertuaariini vuosien jälkeen. Osittain taustalla on halu löytää oikeasti pelottava raina - useimmat lajinsa edustajat kun eivät tunnu muutamaa säikäyttelyä lukuun ottamatta vievän yöuniani alkuunkaan. Aiemmin pidin niistä taukoa sen vuoksi, että kuvittelin pelkääväni kauhua liikaa, mutta olin väärässä. Tietenkin ihmistä voi pitää hieman hulluna, kun hän välttämättä haluaa tulla pelotelluksi... Mutta kauhuleffoissa harvoin on mitään muuta tunteisiin vetoavaa dynamiikkaa tai älykästä dialogia, joten saadakseen niistä jotain irti, on pelottavuus kaiken a ja o. Henkilökohtaisesti en välitä zombeista tai suolenpätkistä. Ne enimmäkseen kuvottavat, ja esimerkiksi Saw'n visuaalisuudesta huolimatta en saa sen kaltaisista elokuvista kicksejä. Sen sijaan psykologiset trillerit ja hyvin tehdyt henkimaailman tai muuten vaan todella epämääräiset jutut ovat my thing. Hyvän kauhuelokuvan jälkeisen olotilan kuuluu olla jännittynyt, kauhistunut ja sellainen, että tekisi mieli sammuttaa valot ja piiloutua komeroon peiton alle.
Yksi monille kauhu-genren elokuville yhteinen tekijä on tietynlainen ympäristö. Kuinka monta kertaa olenkaan katsonut leffan, joka sijoittuu vanhaan ja suureen kartanoon metsän keskellä, kaukana muista ihmisistä? Jos tällaista elokuvaa katsoo nimenomaisessa ympäristössä, on kauhukertoimen tuplaantuminen taattua. Sen sijaan jos leffa onnistuu viemään ihon kananlihalle myös lämpimässä kerrostaloasunnossa, omalta pieneltä ruudulta katsottuna, täytyy jotain olla tehty oikein.
Kaksi ystävällismielistä, pelejä pelaavaa nuorta miestä ottaa perheen panttivangiksi heidän omaan loma-asuntoonsa. Elokuva on englanninkielinen uusintaversio saman ohjaaja-käsikirjoittaja Michael Haneken samannimisestä tekeleestä. Alkuperäistä en ole nähnyt, mutta kuuleman mukaan näissä ei ole juurikaan eroja, vaikka voin kuvitella, että vuonna 1997 tehty saksalainen versio on himpun verran parempi. Pääosissa Michael Pitt, Brady Corbet, Naomi Watts, Tim Roth ja Devon Gearheart.
Funny Games toi mieleeni kaksi Kubrickin klassikkoa - alun kuvaus ja leikkaus muistuttaa Hohtoa, kokovalkoiset puvut ja toisten taloon tunkeutuminen taas tietysti Kellopeliappelsiinia. Kaukana näiden kahden leffan kolkkoudesta tai brutaaliudesta ollaan silti. Sairaasta ideasta ja pienistä hienoista hetkistä huolimatta kokonaisuus jää latteaksi. Välillä Pittin esittämä Paul puhuu suoraan kameralle ja yleisöön, mitä pidän elokuvissa aina vähän omituisena seikkana. Voisin silti katsoa joskus uudestaan, jotta nyanssit aukeaisivat paremmin.
The Children
Elaine perheineen saapuu siskonsa luokse juhlistamaan uutta vuotta. Serkusten ja muiden sukulaisten jälleennäkeminen muuttuu painajaiseksi, kun perheiden lapset alkavat kääntyä vanhempiaan vastaan. Pääosissa mm. Eva Birthistle, Hannah Tointon ja Stephen Campbell Moore.
Katsojaa säpsäytellään ja pakotetaan peittämään silmänsä useampaankin otteeseen. Murhanhimoiset lapset ovat aina karmaisevia, etenkin suloiset ja suurisilmäiset sellaiset, kuten Rafiella Brooks. Sinänsä kukaan skideistä ei kuitenkaan ole mikään Pet Semataryn Gage Creed. Lähtökohdista olisi saanut nykyistä enemmän mieltä järkyttävän teoksen aikaiseksi, vaikka peruskauhuksi filkka varsin passeli onkin. Vähän sen kaltainen tosin, että toista kertaa ei tule katsottua, kun tapahtumat ovat jo tuttuja.
The Descent
Naisjoukko ystävyksiä kerääntyy pitkästä aikaa yhteen päämääränään kiipeilyreissu läheiseen luolastoon, vanhojen aikojen muistoksi. Asiat eivät kuitenkaan suju ihan niinkuin pitäisi, ja porukka jää jumiin kilometrejä maanpinnan alapuolelle. Selviää, että koskemattomissa luolissa asustaa myös verenhimoisia otuksia, jotka ovat innoissaan kotiinsa tipahtaneesta lounaasta... Pääosissa mm. Shauna MacDonald, Natalie Jackson Mendoza ja Alex Reid.
Naiivista aiheesta huolimatta elokuvan alku on hyytävä. Se pakotti minut poistumaan tv-ruudun ääreltä useaan otteeseen ja herätti nukkuvan klaustrofoobikkoni. Mutta kun päästiin osastolle zombiet ja roiskuva veri, tunnelma vesittyi välittömästi. Leffat eivät mielestäni vaan toimi, jos paljastetaan liikaa. Mutta lopulta örkit ja pieni splatter-meininki eivät kuitenkaan häirinneet menoa, sillä leffa kertoo niin paljon muustakin - naisten välisestä ystävyydestä, luottamuksesta ja selviytymisestä - kunhan vain osaa katsoa verikerroksen alle. Ennakko-odotuksista huolimatta siis varsin pätevä!
Session 9
Vanha, 15 vuotta sitten suljettu mielisairaala kaipaa remonttia. Ensimmäisenä remmiin astuu firma, joka hoitaa asbestipurun. Urakalla on kiire, eivätkä työntekijöiden välit ole täysin kitkattomat. Laitoksen historia tuntuu väijyvän joka nurkan takana, ja lopulta alkaa tapahtua kummia. Jokainen työntekijä on vähintäänkin epäilyttävä. Mukana Peter Mullan, David Caruso, Stephen Gevedon, Josh Lucas, Brendan Sexton III ja toinenkin CSI'stä tuttu naama, Paul Guilfoyle.
Elokuvan alkua saa odottaa jonkin aikaa. Horatio ei ole niin rasittava kuin luulisi, Mullan puolestaan on jokseenkin loistava (kasvot olivat tutut, herrahan nähdään viimeisessä Potterissa Yaxleyna). Puitteet ovat toki otolliset vaikka minkälaiselle mielensisäiselle sekoilulle, mutta jostain syystä leffa ei silti sytyttänyt täysillä. Ei sitä oikein voi kauhugenreen toisaalta edes laskeakaan, pikemminkin ilmassa on kokoajan pientä jännitettä, jonka laukeamista odottaa ilman kunnollista pelkoa tai loppuhuipennusta.
The Children
Elaine perheineen saapuu siskonsa luokse juhlistamaan uutta vuotta. Serkusten ja muiden sukulaisten jälleennäkeminen muuttuu painajaiseksi, kun perheiden lapset alkavat kääntyä vanhempiaan vastaan. Pääosissa mm. Eva Birthistle, Hannah Tointon ja Stephen Campbell Moore.
Katsojaa säpsäytellään ja pakotetaan peittämään silmänsä useampaankin otteeseen. Murhanhimoiset lapset ovat aina karmaisevia, etenkin suloiset ja suurisilmäiset sellaiset, kuten Rafiella Brooks. Sinänsä kukaan skideistä ei kuitenkaan ole mikään Pet Semataryn Gage Creed. Lähtökohdista olisi saanut nykyistä enemmän mieltä järkyttävän teoksen aikaiseksi, vaikka peruskauhuksi filkka varsin passeli onkin. Vähän sen kaltainen tosin, että toista kertaa ei tule katsottua, kun tapahtumat ovat jo tuttuja.
The Descent
Naisjoukko ystävyksiä kerääntyy pitkästä aikaa yhteen päämääränään kiipeilyreissu läheiseen luolastoon, vanhojen aikojen muistoksi. Asiat eivät kuitenkaan suju ihan niinkuin pitäisi, ja porukka jää jumiin kilometrejä maanpinnan alapuolelle. Selviää, että koskemattomissa luolissa asustaa myös verenhimoisia otuksia, jotka ovat innoissaan kotiinsa tipahtaneesta lounaasta... Pääosissa mm. Shauna MacDonald, Natalie Jackson Mendoza ja Alex Reid.
Naiivista aiheesta huolimatta elokuvan alku on hyytävä. Se pakotti minut poistumaan tv-ruudun ääreltä useaan otteeseen ja herätti nukkuvan klaustrofoobikkoni. Mutta kun päästiin osastolle zombiet ja roiskuva veri, tunnelma vesittyi välittömästi. Leffat eivät mielestäni vaan toimi, jos paljastetaan liikaa. Mutta lopulta örkit ja pieni splatter-meininki eivät kuitenkaan häirinneet menoa, sillä leffa kertoo niin paljon muustakin - naisten välisestä ystävyydestä, luottamuksesta ja selviytymisestä - kunhan vain osaa katsoa verikerroksen alle. Ennakko-odotuksista huolimatta siis varsin pätevä!
Session 9
Vanha, 15 vuotta sitten suljettu mielisairaala kaipaa remonttia. Ensimmäisenä remmiin astuu firma, joka hoitaa asbestipurun. Urakalla on kiire, eivätkä työntekijöiden välit ole täysin kitkattomat. Laitoksen historia tuntuu väijyvän joka nurkan takana, ja lopulta alkaa tapahtua kummia. Jokainen työntekijä on vähintäänkin epäilyttävä. Mukana Peter Mullan, David Caruso, Stephen Gevedon, Josh Lucas, Brendan Sexton III ja toinenkin CSI'stä tuttu naama, Paul Guilfoyle.
Elokuvan alkua saa odottaa jonkin aikaa. Horatio ei ole niin rasittava kuin luulisi, Mullan puolestaan on jokseenkin loistava (kasvot olivat tutut, herrahan nähdään viimeisessä Potterissa Yaxleyna). Puitteet ovat toki otolliset vaikka minkälaiselle mielensisäiselle sekoilulle, mutta jostain syystä leffa ei silti sytyttänyt täysillä. Ei sitä oikein voi kauhugenreen toisaalta edes laskeakaan, pikemminkin ilmassa on kokoajan pientä jännitettä, jonka laukeamista odottaa ilman kunnollista pelkoa tai loppuhuipennusta.
Ranskalaisessa koulussa opettajana työskentelevä Clémentine ja hänen kirjailijamiehensä Lucas asuvat suuressa, vanhassa kartanossa Bukarestin ulkopuolella. Keskellä yötä Clémentine herää ulkoa kuuluviin ääniin, jotka ovat vain alkua hirvittävälle yölle. Pääosissa Olivia Bonamy ja Michaël Cohen.
Elokuva on oikeasti karmiva ja tämän joukon paras. Haalistetut sävyt, käsivarakuvaus ja eleettömyys luovat oikeanlaista, alleviivaamatonta tunnelmaa, joka saa niskakarvat pystyyn. El Orfanaton fiiliksistä kauhistuneelle allekirjoittaneelle Ilsiä suositeltiin välittömästi, mutta elokuvien pelottavuus oli odotuksistani huolimatta keskenään jonkin verran erilaista. Tämän elokuvan katsottuaan ei todellakaan haluaisi asua siellä suuressa kartanossa keskellä metsää... Ilsin kammottavuuden pohjan luo ilmeisten visuaalisten aspektien lisäksi tarinan perustuminen tositapahtumiin. HRRRRR.
Lisää kauhua luvassa sitten, kun saan sitä taas katsottua ;)
Lisää kauhua luvassa sitten, kun saan sitä taas katsottua ;)
Session 9 on yks mun uudemmista lempikauhuista, ollut tapana katsoa se aina earth hourin aikaan, joka muuten taitaa olla tänään. Mut taidankin nyt tehdä poikkeuksen, mulla nimittäin on ollut hyllyssä tuo Ils jo kauan, enkä ole saanut katsottua. Ehkä siksi, ett sen kansi on tosi ruma. :D
ReplyDeleteMulla on kans tuo vamma, ettei mikään oikein pelota ja toisaalta pystynkin katsomaan käytännössä mitä vaan, oon ollut gore/spatter fani teinistä saakka. Viime vuosien parhaat elokuvat on olleet ranskalaista gornoa (Marttyyrit, Inside...) Kuitenkin Paranormal activityä katsoessa kaverin kans saatiin lietsottua semmoinen massahysteria, ett piti ottaa peili alas seinältä ja säikyttiin kissoja. Kakkososa on viel katsomatta.
Mainostan vielä: http://twopinkflamingosatthemovies.blogspot.com/2011/03/arvonta.html
Molemmat Funny Gamesit tosiaan on ihan hyviä, varsinkin kun Michael Pitt on roolissaan niin creepy ja Naomi Watts ihana. Itävaltalaisessa versiossa on vaan sitten tosin oma autenttinen tunnelmansa.
ReplyDeleteMä muuten joskus luulin Funny Gamesia Kellopeli appelsiiniksi, niissä kun on samoja elementtejä! Vasta uusintakatseluilla hoksasin.
Tuon Ilsin otan kyllä katseluun sun suosituksen johdosta :)
Funny Gamesissä lienee ideana se, että katsojat ovat yhtä lailla vastuussa tapahtumista kuin ne valkoasuiset miekkoset, siksi kameralle juttelut. Tosin ne jotenkin toimii paremmin siinä alkuperäisessä. Musta se on kyllä (hyvällä tavalla?) ahdistava elokuva, siinä leikitään hahmoihin ja heidän kohtaloihinsa kohdistuvilla odotuksilla ja sitten nauretaan päin naamaa.
ReplyDeleteSuosittelen espanjalaista Orpokotia, se on tosi hieno ja silleen sopivan pelottava, muttei vie yöunia :)
Mä en itse oikein perusta kauhuelokuvista, koska en ole löytänyt oikeanlaisia sellaisia. Ring oli pelottava ja hyvä, mutta niin moni muu on suorastaan tuubaa.
ReplyDeleteMutta oikeasti pelottavimman elokuvan katsoin parikymppisenä, en muista enää sen nimeä, mutta se alkoi joskus aamuyöllä kello kaksi, tuli muistaakseni neloselta. Ja oli k-18, syystäkin. Elokuva käsitteli jotain outoa uskonlahkoa, ja vanhempien kadonnutta lasta. Elokuva oli oikeasti brutaalein, mitä olen ikinä nähnyt, vieläkin yököttää pelkkä ajatuskin kyseisestä leffasta!
Hellou! Kiitos kommentista :) teen postauksen tänä iltana tarkemmin noista siirapeista, ajattelin samalla jakaa muitakin hyödyllisiä sivustoja vhh-aiheesta ja elintarvikkeista :)
ReplyDeleteFunny Games on kyllä hyvä, itse pidin enemmän yllättäen jenkkiversiosta, en tiedä mikä siinä saksalaisessa mätti. Ils on ihan kamala, katsoin sen pari vuotta sitten enkä halua lähteä ikinä mihinkään perähikiälle taloon odottelemaan milloin nalli napsahtaa, jostain syystä muistan elokuvan nimellä Uhka...
ReplyDeleteMörri, Session 9'ssa on kyllä oma viehätyksensä, joka perustuu siihen upeaan vanhaan rakennukseen.. Mutta muuten se ei mua sillai napannut. Toivottavasti sait katsottua Ilsin, se on oikeasti ihan kamala! Paranormal Activity kuuluu kyllä mun katsontalistale, ku en oo sitä vielä nähnyt. Se vaikuttaa just sellaselta, etten nuku sen jälkeen viikkoon.
ReplyDeleteJ, Michael Pitt on kyllä aika ihku, muistan hänet Dawson's Creekistä ja jotenki kiva palata tuttuihin kasvoihin vuosien tauon jälkeen ;) Pitää koittaa katsoa se alkuperäinen versio!
tiu, totta :) Itekin tykkään Funny Gamesin ideasta ja ajatuksesta, mutta musta se toteutus ei vaan ollu ihan sellanen mitä ajattelin. Ehkä vähän liikaa Saw'n tyyppinen, eikä sikäli ihan mun juttu.. Mutta tosiaan täytyy koittaa se alkuperäinen versio nähdä pian. Orpokodin oon nähnyt, multa se kyllä vei yöunet :D Se loppu on niin karmiva!!
Salka, just näin. Mutta onneksi löytyy hyviä poikkeuksia, Ilsiä suosittelen lämpimästi! Ja hyy, toi katsomasi elokuva kuulostaa tosi järkyltä, täytyypä katsoa jos juonikuvauksen avulla googlesta löytäisi..
Kati, hienoa, odotan innolla :)
Mikaela, ehkä mun pitäisi vaan katsoa FG uudestaan (+ se alkuperäinen), niin saisin siitä enemmän irti.. Ils on kyllä järkyttävä, saa nähdä meneekö 10 vai 20 vuotta ennen kuin sen uskaltaa katsoa uudestaan :D Ja joo, käsittääkseni sen suomenkielinen nimi on Uhka.
En oo nähny jenkkiversiota, mut haluisin kyllä nähä miten pari kohtaa siitä on tehty uusiks. Lähinnä se kaikista järkyttävin kohtaus, onko tehty jenkkiversiossa yhtä vaikuttavasti. Kubrick tuli kieltämättä itelläki mielee. Kätketty ja Benny's video on kuitenki mun mielestä ehdottomasti parhaat Haneken leffat.
ReplyDeleteHyvää kauhua ei ikävä kyllä nykyään paljon tehdä, viimesimmät loistavat kauhuleffat lie jo mainitut Marttyyrit ja Orpokoti. Ottolapsi oli myös ihan katsottava. Psykologinen kauhu toimii mulleki parhaiten ja sitä löytyy kyllä nykyäänki jonku trillerien elementtinä kuten Black Swan ja Suljettu Saari.
Descent alko ihan lupaavasti ja oli jopa vähän painostava niin kauan ku kolot oli ahtaita ja alko tuntumaa klaustrofobisia tuntemuksia mutta sit ku tuli ni ötöt sieltä.. no se siitä.
Rhe Descent oli mielestäni järkky. Siis järkky tarkoittaen, että allekirjoittanut meni ihan palasiksi ja meinasi saada sydänkohtauksen noin sata kertaa. Kuulun itse siihen remmiin, jotka näkee painajaisia sen kolme kuukautta ja yksin kotona ollessaan sytyttää kaikki valot ja hyräilee jotain tyynnyttävää laulua, kun iso vaihde menee päälle :D Ratkaisu liian vilkkaaseen mielikuvitukseen on yleensä jättää katsomatta, mutta joskus tosiaan sitä oikein haluaa pelätä...
ReplyDeleteJa koska en näemmä osaa vieläkään kirjoittaa, tarkoitin siis tottakai THE Descentia :D
ReplyDeleteIls on hyvä! 8)
ReplyDeleteMinähän jätän nykyään nämä kauhuleffat aikalailla väliin, en jaksa sitä pelkäämistä ja sekoilua mikä niistä vääjäämättä seuraa. :D Koska en voi katsoa niitä, luen niistä kuitenkin mielelläni (weirdo..) joten kiinnostava juttu. :)
ReplyDeleteMun mielestä The Descent oli ihan kamala. Pelkäsin vaikka kuinka kauan niitä örkkejä, hrrrrr.
ReplyDeleteEugen Gurjasti, hmm, Haneken elokuvia siis lisätty listalle! Orpokoti ja Ottolapsi toimii kyllä molemmat, ihan kuten sanoit, mutta Marttyyrit on mulle tuntematon. Lisätään listalle sekin.. Kaikki örkkielokuvat on vaan parempi kiertää kaukaa.
ReplyDeletepohjoistuulipuhaltaa, voi ei, raukka! Tosiaan ensimmäinen puolikas eli vajaa tunti (?) oli ihan kamala mun mielestä, en vaan pystynyt katsomaan leffaa.. Mutta sitten se kosahti :/
Henskis, Ils on järkyttävä ja hyvä :D
Riehu, hih :) Kiva kuulla että luit jutun kauhuelokuvien karsastamisesta huolimatta! :D
Chatrin, musta se örvelöt oli lähinnä ällöttäviä, jotenki tollaset jutut ei pelota niin kauheesti..
Minä en ole nähnyt näistä yhtäkään, mutta se tuskin yllättää ;-) kun minä ole edelleenkin sen verran arka kauhuelokuville, huolimatta siitä karaistumisprojektistani. Orpokodin sentään olen nähnyt ja siitä pidinkin kovasti, mutta se oli minusta vain surullinen draama, ei niinkään kauhua.
ReplyDeleteHmm, onkohan Blogger hävittänyt kommenttejani vai miten ihmeessä oon mielestäni vastannut moneen, ja silti vastauksia ei näy? :(
ReplyDeleteAnyway, kauhun "helppous" oli mulle yllätys, kun luulin että pelkään sitä liikaa :) Mutta toi Ils oli kyllä jotain sellaista, jota en ihan heti katso uudestaan.. Osasyynä se, etten halua "kultaisten kauhumustojen" laimentuvan, parempi näin ;)