Ylioppilaskesä. Luku-urakka takana, koko maailma avoinna edessä. Mutta Aku (August, huomatkaa nimikikkailu) on vaarassa jäädä koko kesäksi yksin vailla tekemistä näennäisen täydellisessä elämässään. Paras ystävä Freda muuttaa Turkuun ja pääsykokeista panikoiva tyttöystävä Erikakin lähtee interrailille, viimeisinä sanoinaan käsky Akulle viettää loistelias kesä. Naistenmies Fredakaan ei kestä Akun mutruista suuta, jatkuvaa analysointia ja rohkeuden puutetta, vaan toitottaa hetkeen tarttumisen tärkeyttä, jos haluaa elää. Joten siinä vaiheessa kun Aku törmää Juliin, tyttöön, joka ei vatvo asioita turhan pitkään, on alku kesäseikkailulle ympäri Suomen valmis yllätyksineen, iloineen ja draamoineen.
Suomalaisten elokuvien yleinen ongelma tuntuu olevan kliseisyys. Toki poikkeukset aina vahvistavat säännön, eivätkä kliseet aina ole paha juttu. Tarina teinirakkaudesta on sataan kertaan nähty, mutta elokuva on siihen nähden silti yllättävän raikas. Tästä voimme syyttää kaunista ulkoasua - pehmeää valoa ja kirkkautta, murrettuja pastelleja ja kameran tarkkaa fokusta tai sen puuttumista. Musiikki on perinteistä suomalaista kesämusaa kera Scandinavian Music Groupin, Olavi Uusivirran, Phoenix Effectin ja muiden lupaavien poppoiden. Scoresta vastaa Joel Melasniemi, ja jos luulinkin kuulevani Terhi Kokkosen lauluäänen jossain siellä taustalla, täytyy todeta, että ääni todellisuudessa kuului hänen siskolleen Pauliinalle.
Näyttelijät ovat perushyviä, joiden työskentelyssä ei ole valittamista. Eppu Pastinen ja Lina Turkama ovat pääosaparina suloisia, mutta jotenkin etäisiä ja persoonattomia. Ehkä kyse on siitä, etten osannut samaistua kumpaankaan - en kultalusikka suussa syntyneeseen Akuun tai heittäytyvään Juliin. Kokemuksen myötä molemmista kuitenkin saadaan vielä tähtiä taivaalle. Paahtava aurinko ja nuoruus paistavat leffasta läpi ja teatterista ulos kävelemisen jälkeen jää kaipaamaan mitäpä muutakaan, kuin lämpimiä elokuun iltoja.
Leffan tunnaribiisinä kuullaan Olavi Uusivirran ja Anna Järvisen herkkä kappale Nuori ja Kaunis. Tämä tullaan varmasti vielä soittamaan puhki kesän aikana, joten nauttikaamme siitä nyt tuoreena!
Ensimmäinen kommentti, jonka ystäväni sanoi näytöksen loputtua oli että "no se oli kyllä turhanpäiväisin leffa ikinä". Keskusteltiin hetki ja lopulta oltiin molemmat sitä mieltä, ettei se missään nimessä sittenkään ollut turhanpäiväinen. Jos itse olisi vielä todella nuori ja kokematon, olisi elokuvasta saattanut saada paljonkin irti. Itse sain sata kertaa enemmän fiiliksiä Raflan lohisalaatista leffan jälkeen. Mulle ei jäänyt edes mitenkään huikea visuaalinen kokemus "Elokuusta". Näyttelijätkin olivat, no, niinkuin heidät esiteltiinkin, ensikertalaisia. Ei suuria tunteita. Siisteintä oli, että Oskari sipolan lopputyönä toteutettu elokuva pääsi isoon teatteriin näytettäväksi. Se on hienoa!
ReplyDeleteDorit, oon täysin samaa mieltä siitä, että jos ite olisi vielä teini, olisi tää elokuva saattanut olla ihan huippu. Nyt se oli tarinaltaan keskinkertainen, moneen kertana nähty. Ja periaatteessa visuaalisuuskin on vaan ajan trendin mukaista, valoisaa ja kevyttä (samankaltaisia valokuvia näkee usein blogeissa), mutta tykkäsin siitä silti. Ja munkin mielestä on äärettömän huippua, että lopputyö voi päästä teatterilevitykseen asti - kuinka usein moista tapahtuu tässä maassa? :)
ReplyDeleteTunnelmalliset kuvat leffasta näyttää kauniilta ja tuo biisi on ihana, tosin siihen ihan varmasti ehtii kyllästyä aika pian. Ei ehkä ihan mun leffa mutta voisin mä sen joskus dvd:ltä vilkasta. :)
ReplyDeleteKyllä tämä leffa sai kaipaamaan kesää~ Vaikka totuuden nimissä se oli niin naiivi ja sosiaalisesti tiedostamaton että olin ihan hämmentynyt.
ReplyDeleteVisuaalisuus tosiaan sopi kesämenoon mutta se kuvien ylituunaus tuntui musta vieraannuttavalta - eikös sen pitänyt kuvata villiä kesää, eikä mitään postikorttia? ^_^
joku tosi rohkee ja menevä tapaa jonku vähän sulkeutuneemman? ARVASIN!
ReplyDeleteps. august ja freda on ihan kivoja nimiä mutta miksei elokuvan pääosaa koskaan esitä pasi tai esa?
Riehu, kesän kaipuussa tää on oikein oiva dvd-katselu :)
ReplyDeletecinefiliaa, postikorttimainen leffa tosiaan oli, ja toki siis muutenkin suhteellisen epärealistinen niin tapahtumiltaan kuin stereotyyppisyydeltään (kuten omassa kirjoituksessasi mainitsit ne purkkarit, ne jotenkin tarttui heti munkin silmään!), mutta ei mua sitten lopulta kauheasti häirinnyt. Fiilis kuitenkin tarttui :)
soph, hehee, näinhän se menee.. Mä en kanssa koskaan tajua tota, että miksi pääosien esittäjien nimet on aina jotain tosi cooleja ja ulkomaankielisiä? Miksei ne voi olla just vaikka Pirkko ja Pertti?